←(Takaisin arvosteluihin)
Saattue / Ikiuneen) (Miasma 4/5)
Alaviistosta kuvattu goottilainen kirkko on levyn kannessa, ja kivimassojen paino tuntuu myös kohmeisen raskaassa riffissä, joka johdattelee Saattueen matkaan.
Tämä kiekko sisältää kolme kipaletta, ensimmäinen niistä nimeltään Luutarhuri. Örinävokaalien säestämä laahustus saa sävyjä leijailevasta lead-kitarasta, ja paikoitellen lähestytään My Dying Briden fiiliksiä. Kertosäkeen tarttuva laulanta taas nojaa perinteisemmän doomin keinoihin. Toisena kuultavassa nimikappaleessa kaivaudutaan vielä syvemmälle multiin, mutta vaihdetaankin yllättäen herkkään akustiseen tunnelmointiin. Kertosäkeessä on jotain hyvin suomimetallille tyypillistä, mutta tunnelataus on joka tapauksessa taattu.
Kolmas biisi kantaa nimeä Kaaosmaa. Veisu alkaa hypnoottisen monotonisella junnauksella ja
kehittyy siitä varsin perinteiseksi hitaaksi mollihevi-meiningiksi, ja se onkin levyn yllätyksettömin esitys.
Saattue saattaa parhaimmillaan myös pystyä komean varjoisan katedraalin rakennukseen.
Odotellaan seuraavia julkaisuja.
Seppo Rautio