|
Vuoroveri - Studiopäiväkirja 2009 (huom. sisältää ala-arvoista huumoria K-60) |
|
|
15.3.2009 - Esituotanto (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Levyn biisien työstö alkoi jo viime vuoden puolella kesällä/syksyllä, ensin tehtyäni raakileversiot kaikista biiseistä, joita loppuvuosi 08 ja tammi, helmi 09 hierottiin ja säädettiin treeniksellä nauhoitettavaan muotoon. Nyt toista levyä tehdessä tilanne oli täysin eri kun biisit piti tehdä ns. kaikki putkeen, ja aika käytännössä rajallinen jotta levyjen väli ei muodostuisi liian pitkäksi. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että samaan aikaan työn alla oli ja on edelleen toisen bändin(Embassy of Silence) levyn biisit... Mutta loppujen lopuksi Saattue biisit syntyivät hyvin helposti, kun työn sai vaan alkuun. Levy tullaan nauhoittamaan jälleen Klaukkalan D-Studiolla. 8 biisiä tulossa levylle, vajaa tunti monipuolista saattomateriaalia. Biiisilista ja hieman selitystä minkälaista materiaalia luvassa: "Luopio", ensimmäinen valmiiksi tehty biisi, aika perus saattoveisu sisältäen niin puhdasta kuin huutolaulua. Pääriffi raskas juntta, hieman Luutarhurimainen(työnimeltään Kuutarhuri) ja jopa Jaakko kultamainen mollissa on sanottu ;) Kertsi tarttuva ja kaunis kera raspilauluin. Lopussa tunnelmallinen akustinen osuus, sisältäen myös huilua(Nukkumatti, nukkumatti lasten... Tulee mieleen siitä) :) HUOM! Älä ota näitä kirjoituksia kovin vakavasti ... "Itsensä Herra", työnimi oli Paradise Lost, koska alkuriffissä on jotain siitä muistuttavaa melodiaa, ja suurena Lost diggarina vaikutteita on selkeästi imetty... Säkeistöt duumimuumimurinaa ja kertsi huutolaulua, erittäin tarttuva, Anne Mattilamainen(sanoi rumpalimme Miku). Ehkä omaperäisin rakenteeltaan tämä biisi, ei aivan peruskaavalla/rytmityksillä mennä. "Vapahtaja", levyn nopein biisi, tempo hurjat 82.5(165). Työnimi oli "And Justice For Metallicankkunen", koska biisissä säkeistöriffi on Metallicamainen, simppeli riffittely. Erittäin "hittibiisi", tulossa on myös video tästä. Sen ohjaa Matti Salminen. Tällä kertaa meitä rumiluksia ei videolla tule näkymään. Biisiin tulee myös mielenkiintoiset vierailijat, selloa ja sooloa näillänäkymin luvassa. Tahtilaji vaihtuu biisissä useasti, on niin 7/8, kuin 4/4 ja viiteenkin lasketaan joissain kohtia, silti biisi ei kuulosta kikkailulta, kun rummut on pidetty yksinkertaisina ilman vihaamiani käänteiskomppeja. "Synnistä Syntynyt", lähes kokonaan akustinen synkistely, laulut tulee hoitamaan meidän "seitsemäs jäsen" Ines Lukkanen. Myöskin selloa ja hammondia tulee kuulumaan tässä biisissä. Hyvin "Tenhimäinen" biisi kera naislauluin. Vireenä D. Erittäin synkkätunnelmainen, tulee loppumaan riipivään soittorasiameininkiin... "Taakka", levyn raskain biisi selkeästi. Vireenä drop Bb, kun muissa säröbiiseissä C. Sanat ovat jatkumo edelliselle, eli ei ilosanomaa luvassa tässäkään. Biisi sai alkunsa kuultuani Slibknoppelin videobiisin... Ennen en kyseistä bändiä sietänyt, mutta alavirehommat heillä on makeita, ja halusin tälle levylle myös yhden ultramatalan/raskaan biisin. Kertsin laulumelodiat on silkkaa kansanmusiikkia ja jälleen tarttuvat kuin iilimato hanurissa. "Verenperimä", yksi suosikeistani levyllä. Hitaimpia ja pisimpiä biisejä, laulut jälleen folkahtavat, kuten myös yleistunnelma biisissä. Alkaa pitkällä kanteleintrolla, jonka soittaa Aslak Tolonen. Mainostetaanpa tässä muuten hienoa bändiä nimeltään Nest... Aski soitti myös Shape Of Despairin Illusions Play levyn kanteleet. Kertsi ja loppuosa biisissä ovat ns. yllättävät, kertsi "Hurriganesia" ja loppu "Slayeria". "Häpeän Linnut", levyn lopetusraita, eli Varjojen Saattue osa 2. Todella hidas, mutta pituus kumminkin alle 10 min. reilusti ja ei aivan yhtä moniosainen kuin Varjo. Pääriffi on jo n. 10 vuotta vanha ja vihdoin löysin paikan sille. Ainoa vanha riffi muuten koko levyllä, ei tarvinnut pöytälaatikkoa tonkia tälle levylle. Sanoitukset silkkaa synkkää irstailua. Sisältää myös hienoja rytmivaihdoksia nelosesta kolmosen kautta trioliosaan esim. Ehkä levyn helpoin biisi kummiskin. "Evoluution Kruunu", raskas folkdoom veisu(lähinnä laulumelodiat), ja hieman säkeistöriffissa Ajattaramaista riffittelyä. Myöskin kanteletta tulee tässä biisissä kuulumaan. Perustuu yhteen akustiseen riffiin mikä pysyy melkein koko biisin ajan taustalla. My Dying Bride, Cry of Mankind tyylisesti toteutettuna. Yksi parhaimpia kertsejä levyllä, yllättäen tarttuva huutolaulumelodia.. Sanoitukset levyllä käsittelee nyt aika paljon myös muuta kuin
lopullista määränpäätä,
nyt vuorossa on lähinnä syyt ja ihmismielen kierous. Vuoroveri nimi
voi kuvastaa niin ihmisen kaksinaamaista luonnetta kuin päihdeongelmasta
johtuvaa käytöstapaa tai kaksinaismoralismia(liittyy lähinnä Vapahtaja
biisin sanoihin). |
|
28.3.2009 - Demotus, tuskien taival (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Maaliskuun alussa alkoi biisien viimeinen demotus omalla Kammio studiolla Riihimäellä, ennen virallista studiota. Päätarkoituksena oli testata laulut, miettiä tarkemmin mitä ja miten soitetaan, sekä tehdä synista lopulliset raidat levyä varten. Homma alkoi luonnollisesti rummuista, Mikun hoitaen osuutensa tuttuun tyyliin hyvin nopeasti parissa illassa. Luopio ja Evoluution Kruunu oli jo aikaisemmin käyty D-Studiolla demottamassa, joten niitä ei tarvinnut juuri miettiä enää. Soundeihin ei panostettu käytännössä yhtään, jotta homma saatiin etenemään nopeasti(teaserista kuuluu kyllä panostuksen määrä...) :) Sitten oli rytmien vuoro, ne hoidettiin Janin kanssa, Hapan käytyä vaan opettelemassa ja kirjoittamassa omat tablansa muutoksista yms. työkiireittensä takia. Hapalla on muuten tablat lähes kaikista biiseistä, mutta ne on niin mystisellä tavalla kirjoitettu, että kukaan muu ei niitä ymmärrä. Luonnollisesti ongelmitta ei sessiosta päästy, kun meinaan tuli bassojen vuoro niin Samullahan murtui ranne juuri ennen, kun kaatui luistellessa :) Älkää nyt hyvät ihmiset pistäkö lapsianne urheilemaan, se on vaarallista... No, vanhana UltraMayhem basistina/kitaristina soittelin pikaisesti Samun osuudet jotta päästiin hommassa eteenpäin. Leadit ja puhtaat kitarat säästin 90% vanhoista demoista, kun suuria muutoksia ei ole tullut ja piti päästä tärkeimpiin juttuihin, lauluihin ja syniin. Tuke hoiti myös omalla ammattitaidolla laulut hyvin nopeasti. Nyt melodisten huuto/raspilaulujen määrää on nostettu jonkin verran, koska ne ovat vaan niin jumalattoman hyvän kuuloisia Tukella. Puhtaita ja murinaa on myös tasaisesti levyllä, jotta homma saadaan pysymään mielenkiintoisena ja kontrasteja pitää olla meidän musiikiissa reilusti. Myös naislaulua tullaan kuulemaan(Ines Lukkanen), ja vierailemassa tulee käymään myös bändin alkuperäinen laulaja Vesa Mänty, jolla on myös jumalattoman hyvä huutolauluääni. Ehkä aikaa vievin juttu levyn teossa on ollut synat, koska nyt niihin yritin vähän aikaisempaa enemmän panostaa, niin soundeihin ja soittoihin. Pääsoundeja levyllä on Miroslav Philharmonik orkesteriplugarin jouset ja kuorot, Mellotron plugarin synkät viulut, huilut ja kirkkourut, sekä Hammond soundit. Oikeaa selloa tulee muuten soittamaan pariin biisiin Vanguard bändin Aapo Romu. Demotus on ollut fyysisesti raskasta ja henkisesti hyvin stressaavaa, kun tavoitteena on parempi levy kuin Jäähyvästi ja työtä on riittänyt lähes joka illaksi päivätyön lisäksi. No, nyt urakka alkaa olla loppusuoralla, ja olemme valmiita astumaan D-Studion uumeniin kuukaudeksi Jarno Hännisen johdolla.... Sitä odotellessa, tässä lyhyt maistiainen yhdestä demosta, ei anna kyllä kuvaa juuri mistään. Yhden biisin kertsi vaan nimeltään Taakka: TAAKKATEASERDEMO |
|
|
|
8.4.2009 - D-STUDIO / päivä3, perkussiot ja rytmikitarat (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Aamulla saatiin perkussio-osuudet purkkiin, perussetti kolistimia ja kilistimiä oli eilen saapunut studiolle, ne lainasi Mind - A - Stray bändin Sammy! Suuret kiitokset noista(pullo tulossa) :) Verenperimä introon tehtiin hieman shamaanityylinen rummuttelu(siihen tulee myös kanteletta ja 12 kielistä kitaraa) ja Synnistä Syntynyt biisiin tuli kertseihin yms. bongo kolisteluja, rainstick sihinää ja tamburiinia myös taustalle. Sitten olikin jo Janin lähdettävä Backline Rentaliin palauttamaan peltisatsia, ja me alettiin Hapan kanssa työstämään ensimmäisiä rytmiskittoja. Toissapäivän huumoriviesteissä oli pahaa ennettä, koska yksi rytmikitara piti soittaa Hapan Bugeralla Framuksen ja Peaveyn lisäksi, niin heti kun sitä alettiin laittaan päälle ja soundia etsimään niin mitään ei kuulunutkaan... Ilmeisesti siitä oli hajonnut pääteaste, etunen kyllä toimi. Toinen kerta jo kun vahvarin joutuu Saksanmaalle lähettään takas, ja nyt en kyllä yhtään enää ihmettele sen halpaa hintaa. Helvetin hyvä soundi siinä kyllä on, mutta luotettavuus ja häiriösuojaus yms. on kyllä ala-arvoista. No, kolmanneksi vahvariksi päätettiin sit ottaa Mesan Single Rectifier kera vakio Behringerin lisäsärön(älä kysy miksi...) :) Pari raitaa per biisi on tulossa Peavey 6505+, yksi Framus Cobralla ja lisäksi yksi Mesalla. Yhteensä 4 raitaa rytmejä per biisi siis tulossa ja helvetin raskaalta tuntui kuulostavan jo ilman Framusta. Huomenna jatkuu rytmit, tänään ei saatu kuin Evoluution Kruunuun 3 raitaa rytmejä. |
|
9.4.2009 - D-STUDIO / päivä4, rytmikitarat ja "making of" (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Tänään tuli herättyä ensimmäisen kerran studion aikana klo 6, kun muina päivinä on 4-5 aikaan tullut herättyä odottamaan studioon lähtöä, mutta onneksi tänään sain avaimet, joten huomenna voi mennä sit kun heräilee nauhoittelemaan vaikka keskellä yötä. Tänään jatkettiin koko päivä Hapan kanssa rytmejä, Janin vielä jatkaessa uinumista sohvalla... Sitkeä sissi, kun vasta ensi viikolla on Janin rytmien vuoro, Hapan palattua takaisin päivätöihin. Tänään studiolle saapui ensimmäisiä vieraita, ei kylläkään soittajia vaan tulevan "making of" videodokumentin tekijät Tuonenpolku ja Nest yhtyeistä Tapani Mäki ja Aslak Tolonen. Saapa nähdä mitä nauhoille tallentui, jos ei muuta niin tuttuun tapaan ainakin huonoa huumoria kilokaupalla :) Suuret kiitokset etukäteen tuostakin! Pitäisi muuten kuvia lisäillä kun jaksaisi, mutta tänään ainakin tuo kaksikko räpsi sen verran niitä, että eiköhän naamakirjasta ala jo löytymään kohta noita.. Huomenna olisi tarkoitus rytmien jatkamisen lisäksi Tuken aloitella jo lauluja, jotta äänelle jää ns. väliaikoja palautua suhteellisen rankasta rääkistä.. Kertseissä kun raspiraitoja tulee taas olemaan PALJON. 10.4.2009 - D-STUDIO / päivä5, rytmikitarat ja laulua (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Ensimmäinen viikko olis nyt takana ja erittäin hyvä mieli jäi, ja aikataulussakin vielä ollaan hyvin. Tänään menin studiolle jo klo 7, ja Hapa tuli vähän perässä. Aluks korjattiin eilisen viimeiset nauhoitukset(koko Vapahtaja biisi uusiks), meni ns. perseelleen kun väsymys oli jo loppupäivästä sietämätön, kun 8 tuntia ruutua tuijottanut ja soittanut putkeen. Jatkossa on syytä lopettaa tai painua ulos aina kun tuo megaväsymys iskee, tulee vaan tehtyä turhaa työtä ja soitto on "haparoivaa", heh :) Puoliltapäivin palkitsimme viikon työn ja kävimme oikein Klaukkala cityn keskustassa syömässä, hurjaa... Kun palasimme Tuke oli tullut Janin kyydillä perässä aloittamaan lauluja, ja äänenavauksen jälkeen kaikki sujuikin ripeästi ja helposti. Vapahtaja biisiin saatiin kaikki päälaulut, stemmat, yms. extrat vielä jäi siihen tekemättä. On muuten helvetin hyvä biisi tuo Vapahtaja, suht. nopea ja raskas kera tarttuvan kertsin. Erittäin suurella todennäköisyydellä on myös levyn avausraita. Vierailijoita on tulossa 2 kpl tähän, selloa ja sooloa, niistä lisää myöhemmin. Myös Evoluutioon Kruunuun saatiin päälaulut aika pitkälle, joten hyvältä näyttää tilanne. Niin ja mikä parasta, työharjoittelija kasi ja Jarno saivat pelihuoneen remontoitua viikon aikana hienoksi, työn ääniä saattaa myös levyllä kuulua lauluraidoilla, vasaran ja poran ääniä ainakin ;) No ei nyt sentään, ens viikolla vaan vailla soittohommia olevat tuskin tuosta huoneesta poistuvat :) Ma jatkuu rytmit ja puol päivää tehdään taas lauluja. Nyt pyritään siihen ettei tuon pidempiä aikoja kerralla laulettais, jotta ääni tosiaan kerkee välissä palautua. Nyt vois ehkä palkita itsensä oluella, kenties toisellakin, mutta todennäköisesti sammun noitten jälkeen(vanhuus on saapunut). Studiolla ei muuten ole juotu käytännössä yhtään(mitä nyt Miku muutaman soittojen jälkeen). |
|
13.4.2009 - D-STUDIO / päivä6, rytmikitarat, laulua ja kadonnut viskipullo (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Toinen viikko alkoi, neljältä heräsin ja seitsemäksi menin studiolle tarkistelemaan edellisen viikon nauhoituksia ennen kuin Hapa ja Johtaja saapuivat. Tänään oli kyllä jotenkin mystinen ja kummallinen päivä, ei oikein meinannut Taakan rytmit sujua, alavire aiheutti pahoja vaikeuksia vireen kanssa ja Hapan käsien tärinä ei helpottanut asiaa :) Mystistä oli se kun olin juuri tuonut Irlannista pari pulloa viskiä odottamaan vierailijoita, niin toinen pullo oli sit juotu viikonlopun aikana... Kuulemma "Perusjätkäkin" asiaan jotenkin liittyi... Huomenna kuulemma vastaava pullo tulossa tilalle ja 12päkin kaljaa bonuksena sain tänään :) Päivällä jatkettiin Tuken kanssa lauluja, Taakka ei helpoimmasta päästä ollut, korkeita nuotteja riittää kuten tästä videopätkästäkin kuuluu: Making of "Vuoroveri" 1. Nyt olis Hapan rytmit tehty ja mun rytmit tulee huomenna valmiiksi, jos ei toinenkin pullo ole kadonnut(sit täytyy vetää jojo kaulaan) :) No, sattuuhan noita, viinanhimo kun iskee on juotava mitä löytyy. Kuvia olin jo laittamassa tänään, mutta koneessa uus perkeleen Visvasyylä käyttiksenä, mikä ei näytä esikatselukuvia kameran kuvista, tai sit mä EN VAAN OSAA :( |
|
14.4.2009 - D-STUDIO / päivä 7, rytmikitarat,
laulua (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Hiiohoi lapsukaiset, tänään saatiin mun rytmikitarat valmiiksi Peaveyllä ja Janin skittoja aloiteltiin Framuksella. Päälaulut saatiin "Itsensä Herra" biisiin, ja Samukin saapui paikalle odottamaan bassojen aloitusta. Jos kaikki huomenna menee putkeen niin rytmit olis valmiit myös Janilla. Itse olen nyt erittäin tyytyväinen Tuken murinaosuuksiin, nyt tuntuu että niihin on löytynyt sopiva alakerta soundi, mitä oli jo Ikiuneen biisissä viime levyllä. Mitään kummallista tänään ei tapahtunut, alapää/poikarakkaushuumori kukoisti ehkä enemmän kuin minään päivänä, ja työharjoittelija Kasi saa kestää myös kaiken sen :) Soriii... Niin ja kotiläksyjä tuli mulle kun olin synissa tehnyt virheitä, eli ei kun midiä ajamaan uusiks audioks. No, pelkkä yks sointuvirhe löytyi nyt, mutta eiköhän lisää korjattavaa ole tulossa.. Rytmien kuuntelu ja moneen kertaan soitto on todella puuduttavaa, ja odotankin innolla, kun ensi viikolla viimeistään pääsee leadien, akustisten yms. kimppuun. Lisää laulua, tai siis duumimuumimurinaa videon muodossa: Making of "Vuoroveri" 2. |
|
15.4.2009 - D-STUDIO / päivä 8, Matti Nykänen,
rytmiä ja laulua (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Aamunavaus oli klo 8, kun laitoin Matti Nykäsen "Yllätysten Yö" klassikon soimaan täpöllä ja tuota levyä sit kuunneltiinkin repeatilla koko päivän, joka välissä kun ei soittoa tai laulua kuulunut... Mukana mulla oli myös "Samurai" ja uudempaa tuotantoa "Elämä on laiffii" sinkku, mutta ne ei aivan yhtä hyviä ole, kun Matin täydellisessä vireessä oleva laulu on pilattu mielettömillä taustalauluilla/kuoroilla ;) Joo, tänään jatkettiin taas rytmejä(Janin) ja lauluja. Tänään studiolla nähtiin myös tissit, Tuken meinaan... Matin biisi "Topless" kun aiheutti lievää eroottista latautumista studiolla :) "Jestas sentään, mitkä rinnat, topless kerää täydet pinnat, Jestas sentään, hän on puolialaston!" Kadonnut viskipullo on muuten nyt myös palautunut, täysin samaa merkkiä vieläpä, suuret kiitokset :) Tonmi Lillman(Ajattara, Vanguard, Kylähullut yms.) kun saapui studiolle päivän päätteeks, niin Matille löytyi myös toinen fani.. Ja kuulemma vielä laulanut Matin kanssa keikalla... "you are my hero" :))) |
|
16.4.2009 - D-STUDIO / päivä 9, bassoa ja
rytmejä (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Tänään aloiteltiin ja päästiinkin aika pitkälle jo bassoissa. Nuppina ja kaappina käytettiin jotain Hartkea kera lisäsärön. DI soundi otettiin toiselle raidalle, siitä haetaan oikea alapää ja myöskin erikoissoundeja varten tuo. Samu saikin aika hyvin aikaan puolessa päivässä, huomiselle jäi enää 3-4 biisiä muistaakseni. Ihan hullu päivä oli, Samu ei edes syömään kerinnyt. Studiolta jatkettiin suoraa matkaa vielä Riihimäelle Embassy of Silence treeneihin. Niin ja piti vielä opettaa Samulle Synnistä Syntynyt biisin bassot treenejä ennen. Jania jatkettiin myös, Luopion alkuriffi osoittautui suht hankalaksi, kun mun tekemän riffin sormitus on suht outo, tuo riffi sopii muuten hyvin sormien koordinaatioharjoitukseksi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta oikealla sormituksella soittaminen ei ole helppoa. Työharjoittelija Kasi(Rami) on muuten jo oppinut aika hyvin äänitystä ja kuuntelemaan virheitä. Koeta kestää, hieman on meinaan erikoinen työilmapiiri harjoittelupaikassa, mä olisin saanut nuorempana hermoromahduksen jos olisin moiseen paikkaan joutunut/päässyt työharjoitteluun :) Samu sai muuten ratkaistua mun koneongelman, ja nyt pääsen kuviin tutustumaan ja laittamaan näytille jonnekin. Lisää videoita: Making of "Vuoroveri" 3. |
|
17.4.2009 - D-STUDIO / päivä 10, bassoa (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Bassot saatiin tänään loppun, ainoastaan joitain extrajuttuja(slidejä 5 kielisellä) jäi mulle soitettavaks ens viikolla, kun loppui päivä kesken ja Samulla alkaa ens viikolla päivätyöt. Synnistä Syntynyt biisiä Samu soitti ensimmäistä kertaa, joten siinä meni luonnollisesti enemmän aikaa. Ei keritty sit Janin rytmejä loppuun tekeen, joten vielä ma aamulla joutuu niihin palaamaan. Nyt aletaan olla aikataulusta jäljessä, joten ensi viikolla on pakko aloitella aikaisemmin ja jatkaa päiviä pidemmiks jos vaan studiolla on aikaa. Vierailijoita on myös ens viikolla tulossa muutamia, jos aikataulut onnaa: Pasi Koskinen(Ajattara), Ines Lukkanen(Embassy of Silence), Aapo Romu(Vanguard) ja Vesa Mänty(meidän edellinen laulaja, Deepsix orkesterissa vaikuttaa nykyään). Kuvia olen lisäillyt nyt Naamakirjaan Saattue ryhmään tänne. |
|
20.4.2009 - D-STUDIO / päivä 11, extroja, rytmien
viimeistely ja puhtaitten aloitus (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Pöö, Janin kanssa suunnattiin Golfin nokka kohti Klaukkalaa klo 6, ja viimeinkin tänään saimme rytmit, bassot ja extrakitarat(slidet, rytmiharmoniat yms.) valmiiks. Bassoslidejä tehtiin G-vireisellä Jammulla, joten matalaa pörinää saatiin ainakin riittävästi. Suoraan päivän jälkeen matka jatkui taas Riihimäelle Embassy treeneihin, kun to ja vappuna on keikat. Hullu viikko tulossa muutenkin tästä, kaikki loppuäänitykset pitäis tän viikon aikana saada tehtyä, lukuunottamatta yhtä vierailijaa, jota joudumme toukokuun puoliväliin/loppupuolelle odottamaan... Ke tulossa Pasi ja Ines lauleskelemaan ja to Vesa. Selloja olis näillänäkymin su tarkoitus nauhoitella Tonmin johdolla. Tänään saimme perus cleansoundin haettua ja huomenna soittelen ne puoliakustisella Gretchillä. Myöskin leadeja olis tarkoitus aloitella ja lauluja jatkaa illalla/yöllä. Ei kun suunta kohti uusia pettymyksiä ja ei se siitä :) |
|
22.4.2009 - D-STUDIO / päivät 12 ja 13, lauluja, cleaneja,
vierailijoita yms. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Parin päivän studioputki takana, eilen ti menimmekin vasta puoliltapäivin studiolle. Puhtaat kitarat sain tehtyä päivän aikana ja illalla jatkettiin Tuken lauluja, nyt vuorossa oli "Häpeän Linnut" murinat yms.. Illalla sit saimme kuningasidean maistella vähän yhdelle vieraalle tarkoitettua pulloa, ja aamulla oli olo sit sen mukainen, kun yöksi jäimme studiolle... Aamukrapulassa aloitin tänään tekemään akkareita ja semisärö-osuuksia, mikä toivottavasti ei kuulu soitossa :) No, pitkälle en päässyt, kun Jani kävi päivän ensimmäisen vierailijan, Ineksen hakemassa Malminkartanosta klo9. Synnistä Syntynyt biisi päästiin aika pitkälle, kun Janin seuraava hakukeikka iski, nimittäin Itse Ruoja Suruntuoja(Ajattara), oli sovittu haettavaksi puoliltapäivin. Mahtavaa matalaa murinaa ja blackkiskorinoita tuli muutamaan biisiin, Itsensä Herra biisiin tuli vähän enemmän ja Vapahtaja biisiin vähän vähemmän. Tattista vaan! Kun Ruojan osuudet oli tehty loppuun Jarno lähti himaan ja me jäimme vielä Ineksen laulut tekemään loppuun. Mahtavia stemmoja tuli muuten "Synnistä Syntynyt" biisiin. Myös "Häpeän Linnut" biisiin tuli vähän naislaulua. |
|
23.4.2009 - D-STUDIO / päivä 14 lauluja ja editointia. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Itse en paikalle tänään päivällä päässyt, kun oli promokeikka Embassyn kanssa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa... Se meni ihan ok, mitä nyt pieniä kämmäilyjä tuli ja fiilis oli paska kun auditoriossa keskellä päivää soitettiin :) Joo, asiaan... Kun keikan jälkeen menin studiolle, ja tarkoitus oli vielä illalla nauhoittaa vierailija Vesan osuudet, niin iski täydellinen uupumus ja joutui homman perumaan. Ei olisi tullut mitään, kun en olisi jaksanut keskittyä tuijottamaan näyttöä vielä 3 tuntia. Onneksin kuulin iloisia uutisia, päivän nauhoitukset olivat menneet täydellisesti, Tuke oli 95% päälauluista saanut valmiiksi ja nyt ollaan taas jotenkin aikataulussa. Myös miksauksen alustusta, eli editointia oli tehty väleissä. Huomenna olisi stemmoja ja akkareita tarkoitus tehdä + Vesan taustalaulut. |
|
24.4.2009 - D-STUDIO / päivä 15 akkareita, leadeja ja
laulua. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Sormet joutui koville tänään, kun n.10 tuntia tuli soitettua kitaraa, niin akustisia(teräs, nylon ja 12 kielistä) + leadeja vielä illalla.. Synnistä Syntynyt osoittautui vaikeaksi, koska tempo on niin hidas ja flown löytyminen tuotti suuria vaikeuksia, kun kiilailla yritin kovasti :) Ja sit kun löysin sopivan hitauden niin huomattiin että myös bongot ja bassot kiilailee, joten ei kun klikki pois kehistä ja fiilispohjalta soittamaan. Hyvä tuli kyllä tuli loppujen lopuksi vaikka hermot meni moneen kertaan, kun bongot vetelee jotain aivan kummallista rytmiä ja niitten päälle soitto oli tuskaa. Nyrkki meni melkein akkarin kopan läpi yhdessä vaiheessa... Illalla nauhoitettiin myös Vesan taustalaulut, ja saatiin vähän lisää voimaa "Vapahtaja" kertsiin ja muutama stemma "Verenperimä" biisiin. Laulujen jälkeen soitin vielä muutamiin biiseihin leadeja. Su olis tarkoitus tehdä stemmalaulut ja leadit loppuun jos vaan aika riittää. |
|
26.4.2009 - D-STUDIO / päivä 16 leadit ja stemmat (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Tulipa sit tehtyä Tuken kanssa eilen 18 tuntinen työpäivä, ysiltä aamulla su mentiin ja yöllä kolmen pintaan lähdettiin takaisin kohti Riihimäkeä virkein silmin.. Ei kun venaas :) Kaikki leadit ja stemmat tehtiin päivän aikana. Tuke jo verta räki loppuvaiheessa, mutta sisulla homma hoidettiin loppuun ennen aamu kahdeksan miksausaloitusta. Itsellä sormet on kovat koppurat "muutaman" leadin jäljiltä. Niin ja akkareitakin oli unohtunut ja ne tein itse yöllä. Oli vähän vaikeata juosta laittamaan rec päälle tarkkaamoon ja soittotilaan kiireesti soittamaan, mutta kylläpä sekin näköjään onnistuu. |
|
27.4.2009 - D-STUDIO / päivä 17 miksauspäivä 1. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Tänään mentiin puoliltapäivin studiolle, ja Jarno olikin jo ensimmäisen vedoksen saanut miksatuksi Evoluution Kruunu biisistä. Ei ole hyvä kun suoraan nauhoitusten perään miksaus aloitetaan, kun korvat on aivan puurona ja biisejä ei jaksaisi kuunnella enää yhtään, mutta kun aikataulu on mikä on, niin pakko vaan yrittää keskittyä. Ulkopuolinen tuottaja tietysti olisi tässä tilanteessa paras, mutta se olisi vähän aikaisemmin pitänyt järkätä. Saatiin muuten myös 1. vedos Verenperimä biisistä, se on vähän samantyylinen kuin Evo, joten ne oli hyvä tehdä putkeen. Huomenna pitäisi vielä vähän äänitelläkin, oikeata pianota ja sellot illalla. Tästä on hyv... ei kun paska jatkaa(sanonnat tarttuvat ja leviävät, ikävä kyllä) :). |
|
28.4.2009 - D-STUDIO / päivä 18 miksauspäivä 2. + sellojen
nauhoitus. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Koko päivä meni istuskellessa Jarnon takana antaen miksausohjeita, raidat kun suht sekaisin taas olivat omien nauhoitusten jäljiltä, miljoona stemmaraitaa yms...3 biisiä saatiin jotenkin kasaan ja edellisen päivän biiseihin tehtiin fixmixit, eli korjaukset. Kun Jarno neljältä lähti himaan saapui paikalle toinen äänittäjä Tonmi Lillman hoitamaan sellojen nauhoitukset. Aapo Romu siis Vanguard bändistä(ja myöskin Ajattaran livesellisti) tuli soittamaan osuudet. Todella hienosti Aapo veti biisit, "Synnistä Syntynyt"(akkari) sai matalaa pohjaa ja "Vapahtaja" melodiaa yms. Kiitokset molemmille! |
|
29.4.2009 - D-STUDIO / päivä 19 miksauspäivä 3. +
pianon nauhoitus (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Perus miksauspäivä oli tänään, 2 biisiä saatiin kasaan. Piti vielä muutamia stemmoja nauhoittaa, mutta koska piano-outro piti nauhoittaa "Itsensä Herra" biisiin, niin ei sit keritty lauleskelemaan ja Tuke istui ns. turhaan koko päivän.. Jarno pääsi nyt levylle, koska soitti oikella pianolla sen outron, ja todella upean kuuloinen tulikin. Muuten todella raskas biisi ja korville puuduttava, mutta rauhoittuu hienosti kun piano-outro lähtee käyntiin. Kontrasti ja dynamiikka rules :) |
|
30.4.2009 - D-STUDIO / päivä 20 miksauspäivä
4. + stemmoja (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Kaikista biiseistä on nyt ensimmäiset versiot miksattu ja nyt on aika hieman lepuuttaa korvia ja muutaman päivän päästä kuunnella biisit rauhassa ja analysoida jälkeä. Tod. ma. tehdään korjauksia, koska aina tulee jotain parannettavaa mieleen. Tänään vielä tuli viime hetkellä Jarnolla muutama hieno stemmaidea mieleen mitkä Tuke lauloi pikaisesti kesken miksausten. Nyt jäämme vielä odottamaan yhtä vierailijaa, jonka jälkeen hoidetaan masterointi tod. Finnvoxilla. Uusi huumorilla höystetty making of video löytyypi täältä. |
|
4.5.2009 - D-STUDIO / päivä 21 fixmix 1. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Viikonloppuna tuli nyt levyä kuunneltua vähän tuoreemmilla korvilla, ja kyllä kuulostaa levy perkeleen hyvältä! Kokonaisuus alkaa hahmottua, ja levyssä ei minun mielestä ole ns. doomille tyypillistä tylsää puuduttavaa junnausta juuri missään vaiheessa. Levy elää sopivasti, alkaa vähän nopeammilla biiseillä(Vapahtaja, Luopio), keskellä on pari hitaampaa esim. rauhoittava Synnistä Syntynyt, ja raskaan/nopean Taakan kautta lopussa vielä pari erittäin tunnelmiltaan onnistunutta hidasta veisua. 8 biisiä yhteensä. Tänään tehtiin vähän miksauskorjauksia, nyt on vielä levyn bassoisuusaste hakusessa, vähän liikaa oli vielä kuminaa alakertaosastolla, ja niitä hiven leikattiin, ettei masteroinnissa liikoja tartte tehdä. Vielä pitää eri testejä kuunnella, ja päättää millä versioilla mennään. Laitan varmaan jonkun lyhyen samplen miksauksista vielä tällä viikolla tänne... |
|
6.5.2009 - D-STUDIO / päivä 22 fixmix 2. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Eilen illalla Jarno ilmoitti, että sillä on tänään vapaapäivä ja voin vapaasti ja ajan kans mennä studiolle pähkäileen korjauksia yms. No tokihan tuo piti käyttää ja puoliltapäivin olin avaimia hakemassa. Tein nyt kaikkiin biiseihin stereo-outteihin pienen kuopan 100-150hz:n kohdalle, kun alapäässä oli vielä lievää kuminaa ja kitaradempit buustautui aika pahasti. No toki kaikkea muutakin kivaa siinä tuli säädettyä kun yksin rauhassa sai biisejä tutkia. Nyt alkaa oleen semmoinen soundi kuin pitääkin, ettei heti tartte alkaa bassoja säädellä pienemmäks tai isommaks kun autossakin kuuntelee, ja potkii kyllä takuulla ihan riittävästi. Loput taajuussäädöt tehdään sit masteroinnissa. Vielä, jos ja kun ehkä saadaan se puuttuva vierailija jossain vaiheessa toukokuuta käväiseen, niin saadaan lätty masterointiin. Julkaisu on nyt tosiaan 9.9.09. Ensiferum levyn kanssa samaan aikaan toi tulee. Pe menen vielä tekeen taustanauhat synista keikkoja varten ja ehkä siinä voi jotain pientä vielä säätääkin... |
|
17.6.2009 - D-STUDIO / päivä 23 Alexi Laihon soolo. (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Saatiin tänään viimeinen vierailija levylle, soolon kävi Vapahtaja biisiin vetämässä Alexi Laiho, Children Of Bodom yhtyeestä. Helvetin hieno soolo tuli ja suuret kiitokset Allulle suostumisesta "hieman" erilaiseen juttuun kuin yleensä totuttu ja myös kiitokset Tonmi Lillmanille äänityksestä! Soundi sooloon haettiin noin 5:ssä minuutissa Engl Powerball vahvarin ja sairaan Behringer fetissin omaavan Jarnon tahdosta taas Behringer särön läpi läpi :) No, kyllä se vaan taas soundas hyvältä, vaikka naurua taas aiheutti tuo kombo :) Nyt pähkäiltäväksi jää, että kuka keikoilla soittaa saman perässä, en ainakaan minä :)) Levy on siis nyt viimein äänitetty loppuun ja masterointi hoidetaan ens viikolla Finnvoxilla, jos siellä vaan vapaata on. Nyt olisi ehkä aika hieman juhlistaa levyä... Kirjoitan vielä ens viikolla masteroinnista ja laitan sampleja biiseistä kun on masteroitu. |
|
|
|
30.6.2009 - FINNVOX - Masterointi / päivä 24 (Kirjoittanut Tero Kalliomäki) Tänään oli masterointipäivä Finnvoxilla Mika Jussilan johdolla. Aamulla mentiin Janin ja Mikun kanssa vielä käväisemään D-studiolla hakemaan biisit mukaan, ja vielä viimeiset säädöt tekemään ennen masterointia. Vapahtaja biisin soolon alta tiputettiin vähän rytmikitaroiden volumea ja Allun soolosta leikattiin vielä pahimpia yläpääkirskunoita pois. Itse masterointi oli aika helppo, kun biisijärjestys ja välit oli jo ennakkoon tarkkaan mietitty ja biisitkin oli jo lytätty kovaa soiviks studiolla. Yleissoundi on nyt raskaampi ainakin kitaroiden osalta kuin viime levyllä ja myöskään levy ei ole ylikirkas kuten viimeksi. Yläpäätä meinaan oli omasta mielestä viime levyllä liikaa. Video Vapahtaja biisistä pitäisi heinäkussa olla valmis ja levyn julkaisupäivämäärä on ainakin vielä 9.9.2009(voi vielä muuttua). Nyt lomailua...ei kun seuraava studio alkaakin jo heinäkuun lopussa, ja kiire on kova taas, Embassy levyn nauhoitus tällä kertaa :) Kiitokset kaikille jotka tätä scheissea on jaksanut lukea, tässä teille pieni teaser kolmesta biisistä(Taakka, Vapahtaja, Luopio). Ei paljon levystä kuvaa anna, mutta hieman suuntaa ainakin:
VUOROVERITEASER
("save as...", jos ei suoraan soita linkkiä klikkaamalla) |